460 kilsan paiva. Lake Tekapo oli tosi natti mesta. Matkan jatkuessa tie oli...no, jees nopeaan matkantekoon. Maaseututieta. Meikalla pukkas paalle todella armotonta flunssaa. Ja kun tiella oli korkeusvaihteluita, paassa ja korvissa vinkui. Tankatessa en kuullu just mitaan kun korvat oli tukossa. Jos taalla nyt yks asia pistaa silmaan, se on se, etta palveluita taalla ei ole lahellekaan samaan malliin kun esim R66:lla. Tama konkretisoitui kun lahestyttiin Geraldinea. Olin laskeskellut tankkauksen sinne mutta 6 kilsaa ennen kaupunkin Patruuna tuli kantaan vimmatusti huitoen. Jep jep, Maikin harrikasta oli gaso loppu. Nou hata, joskin ihmettelin asiaa, Maikki oli vinkannu olevansa varatankilla vasta 45 kilsaa aiemmin...olis pitant riittaa...ei riittany :)

Kavin noukkimassa Geraldinesta kannussa bensaa ja kurvin takas maaseudulle. Latrasin menovedet Road Kingiin. Siina tankatessa Maikki sanoi, etta pitaisi takastaa rengaspaineet...etta HD soutaa ja huopaa. Soutamisesta oli ollut puhetta pari paivaa aiemminkin mutta oletin (vaarin) jotta se on harrikan normaalia soutamista kurviin ajettaessa. Kavin koekurvaamassa...Kingi oli aivan jarkyttava ajaa yli 100 kmh nopeudessa. Siis aivan kamala. Pera souti mielin maarin. Huh, ja talla Maikki ole ajellut ainakin tan aamun.

Tiirailtiin siina peraa. Renkaassa naytti olevan ilmaa hyvin seka yla- etta alapuolella. Sitten ravisteltiin, Mara tempoi stongasta ja meika tihrusti. Hytkynta naytti kummalta...perhana. Lahdettiin ajelemaan hissukseen kaupunkiin, tai kylaan ennemmin. Minulla oli nuppi turvoksissa ja ajatus ei oikein kulkenut. Siina kotvan paasta HD oli ilman laukkuja ja kylan pyoraliikkeen tunkin paalla. Siitahan se sitte selvisi, takarenkaassa oli pinnat loysalla. Allan lupasi etta 2 tunnin paasta peli olisi kunnossa. 5 pyorallista porukkaa lahti ajelemaan etteenpain, mina, Mara, Patruuna ja Maikki jaatiin tsillailemaan. Syotiin Subwayssa leivat, latistiin joutavia ja hoidin siina sivussa lentsua. Olo oli todella paskamainen.

Tunti ja kolme varttia meni nopsaan. Jalkiporukkaa ei tuntunut venailu harmittavan. Kiristyneilla pinnoilla lahdettiin sitte ajamaan peraan. 150 kilsan jalkeen naatiskeltiinm kaffet. Kale laittoi viestia valilla missa etujoukko meni. 130 kilsaa kovaa ajoa paalle ja kohta oltiin valmiit tankille...ja kas kas. Siellahan oli tutun nakosta porukkaa tien laidassa just siina, missa meinasin tankille topata. Greta Valley oli paikan nimi. Letka kasassa ja vot.

Siitta sitte ajeliin Kaikouraan ja siella Nikau Lodgeen. Paikka on reissun ainoo Bed & Breakfast. Omasta mielestani varsin kodikas ja kivan fiiliksen paikka. Vuokraamon Ianin aitee pitaa tuota ja paikalla oli myos Ianin ranskalainen tyttoystavansa Sophie. Paasin verryttelemaan muutaman sanan ruostunutta ranskaani.

Kuvissa: Kaffetaidetta Kiwi tyylin, parkissa jossain ja uudestaan. Itarannikon maisemaa.