Tanaan saatiin kokea taas vaikka minkalaista maisemaa ja kelia. Paivan reitille olin hahmotellut ensin Mt Rainier:n katsastuksen. Heti aamun aikasen startin jalkeen nokan ollessa kohti lantta alkoi tuntua, jotta lisaa vaatetta paalle. Ja kotvasen kuluttua uudestaan sama :) Toisella kerralla oltiin jo kansallispuiston porteilla, ja samalla stopilla piti laittaa sitte sadekampetta paalle. Vetta ei oikeasti satanut mutta vihmoi sellasta epamaarasta ja kun oli vilpostakin, nahkoissa matkaavat veti kumipuvut paalle.
Puiston portilla mulle alkoi olla selvaa, etta yli 4km korkea jattilainen oli talle paivalle vetanyt paalleen pilviverhon. Harmitti, silla kauniilla saalla Mt Rainier on todella jylha naky. Vaan minka teet, pysahdeltiin matkalla katselemassa puiston antia samalla kun lammiteltiin. Kylma nimittain oli ja kun valiin vihmoi vetta, ajaminen mutkaisella tiella ei ollut kylla mun mieleen. Liukasta. Paradise on toi paikka jossa vuori yleensa nakyy parhaiten. Siella naatiskeltiin kuumasta kaffesta ja lammosta. Maisemista ei voinu sanoo mitaan.
Matka jatkui edelleen lanteen. Tarkotus oli ajaa puiston lapi ja lansipuolella taittaa etelaan ja edellen toiseen makeaan paikkaan Mt St Helen's:lle. Toinen puiston puolikas tarjosi mukavampaa kelia, alkoi lammeta eika vettakaan enaa nakynyt. Puiston lapi ajaminen on aina hienoa, silla kasvillisuus on jotain hyvin erikoista isoine saniaisineen ja tiheine naavojen peittamine kuusimetsineen. Jyhkeita punapuitakin nakyy.
Tankkauksen jalkeen piti siis nykasta 38 mailia Helen's:n puiston porteille ja niin tehtiinkin. 20 mailia ennen maalia tien varressa oli huolestuttava kyltti; tie suljettu 20 mailin paassa lumen vuoksi. Tah? Lumen? Keli oli nyt aurinkoinen, baana oli sileeta kun vauvan peppu ja kuiva kun beduiinin sandaalin...missa sita lunta on. Toivoin etta paasisimme vuorelle katsomaan kuitenkin vuoden 1980 rajun purkauksen (kyseessa on siis tulivuori) tuhoja. Toisin kavi. 20 mailin paassa etelaan vieva tie oli suljettu. Se ei sinansa olisi tehnyt muuta kun lisamaileja kun ei paasty etelan kautta suoraan Kolumbia joelle mutta myos tie nro 99 oli suljettu...eli patka jota pitkin mennaan tuhoalueelle. Puomilla oli paikallinen motoristi ainakin yhta harmissaan...mua otti paahan ettei tosikaan. Mietin jos kiepattas puomin ohi mutta kun matkaa tuhoalueen reunalle olisi yli 7 mailia, oli homma turhan riskaabeli ja kun porukka oli sita mielta et antaa olla, kaannyttiin takas.
Ajeltiin takas samoja uria 38 mailia. Jos jotain hyvaa sanois ni tie oli varsin mukavan mutkainen ja suurimmaksi osaksi jees kunnossa. Kehittelin lennossa uutta reittia ja paatin kokeilla mita vuoren lansipuolelta nakyisi. Saimmekin nahda tata jattilaista hienosti ja kun tulivuoren "visitor center" oli auki, nahtiin kuitenkin jotain tuosta 1980 katastrofista. Itseani lohdutti hiukan se, etta kertoivat itse kraterin olevan pilvien peitossa, ettei sita olisi kuitenkaan nahnyt. Laiha lohtu, pilvessa se oli 2005:kin kun olin paikalla edellisen kerran. Mutta...minkas teet. Tiet oli sulki poikkeuksellisen runsaslumisen talven jaljilta. 25ft lunta....8 metria. Onhan sita.
Loppupaiva lasketeltiin Kolumbian vartta majapaikkaan Troutdaleen. Maileja kertyi 360 kun tuli tuota kiertamista melkosesti :)
Vai että 8 metriä lunta ja Helenin huippu taas pilven peitossa? Ei ihan helpolla Helen näyttäydy sulle. Noh, kolmas kerta toden sanoo, eli ens vuonna vielä uudelleen? ;)
t: Broidi
Kirjoittanut: Petri Väisänen | maanantai, kesäkuu 23, 2008 klo 23:36
Ei mitään lälläriporukkaa !! Taitaa olla mtotristeja liikkeellä. Onnuttelut Antti-Jussi
tänään Sinulla nimipäivä täällä
Suomessa. Mukavia ajoja edelleenkin ja Gurpallekin terveiset.
Kirjoittanut: Möhkö | tiistai, kesäkuu 24, 2008 klo 06:14
Kieltämättä, kuvia katsellessa ja tarinaa lukiessa mieleeni hiipii väistämättä ajatus että olisiko sittenkin pitänyt ilmoittautua tällekkin reissulle. No ehkä sitten ensivuonna. Pitäkää lippu korkealla. Harri
Kirjoittanut: Harri | tiistai, kesäkuu 24, 2008 klo 09:37